Week #8

Alkuviikosta pyörähti käyntiin uusi kolmen viikon treeniblokki. Tästä jaksosta kun selviää niin hyvä olis. Vielä keskitytään kisakunnon kehittämiseen, sopivassa balanssissa tehoja, kovia kisoja ja huolehditaan myös palautumisesta sopivassa suhteessa. Tämä eka viikko on tarkoitus ottaa hieman lunkimmin, jotta edelisestä blokista palautuisi varmemmin. 

Viime viikon 22.4 UCI 1.1-startissa oli kyllä harvinaisen paska jalka, ei sitten kulkenut ei millään. Alkupuoli kisasta sujui mallikkaasti, vaan sitten nousi seinä vastaan. Kieli ihan selvästi väsymyksestä, kun ei vain yksinkertaisesti saanu tehoja kropasta ulos. Kisa oli siis EPZ Omloop van Borsele ja kyllä ennakkoon kuullut kauhuskenaariot kisan kovuudesta pitivät harmillisesti paikkaansa. Jäätävän tuuliset olosuhteet avoimella tasamaalla teki kyllä tehtävänsä; tällä kertaa Törmäsen tyttärellä oli tooooodella huono päivä ja kohtaloksi koitui DNF. Mitäpä sitä turhia selittelemään, ei kulkenut niin ei kulkenut.

Vedin tuossa pari päivää ihan kevyttä lenkkiä ja muistin oikein huolella venytellä ja jumppailla, vaan kyllähän ne housunpuntit tuntu kovin raskilta. Mutta eipä siinä mitään, eilen torstaina eli Kuninkaanpäivänä sitä oltiin taas starttiviivalla, 54 ste Oranje Ronde van Enkhuizen, 45km kansallisen cupin korttelikisa. Reilu kuutisenkymmentä muija li viivalla. Hieman reitistä tuli mieleen Suomen kevätklassikko TS-kortteli; liukasta mukulaa, siltoja, tiukkoja kurveja, pitkää suoraa ja mäentyppyrää oli ahdettu reilun kilsan mittaiselle kierrokselle. Ja tokihan vettä ja raekuuroja oli juuri ennen starttia, joten pinta oli melko liukas.. Tavanomaisesta poiketen matkan lyhyys teki sen, että heti startista asti tuli iskuja. Siellä mentiin kieli vyön alla, mutta hyvin pystyin seuraamaan keulaa. Massakiri ja sija 20. Onnistunut kisa, hyvä fiilinki jäi. Ja ellen ihan kuvittele omiani, kroppa sai kunnon shokkiherätyksen.

Photo:HPwielerfotografie

Sunnuntaina menen Goudan omalle harjoitusradalle ajamaan elitemiesten mukana harjoituskisan ja ensi viikolla 6.5 Ronde van Zuid-Oost Friesland Omloop (National cup) ja 7.5 Trofee Marten Wynants Omloop UCI 1.1.

---

Tällä viikolla on kyllä tullut touhuiltua muutakin. Keskiviikkona repäisin ja harrastin paikallista kulttuuritoimintaa taidenäyttelyn merkeissä. Mentiin hostin ja hänen ystävänsä kanssa Den Haagiin Gemeentemuseumiin katsomaan Rumoer in da Stad-nimistä taidenäyttelyä. Harvemmin on missään museoissa tullut kierreltyä, joten tämä kokemus oli enemmän kuin tervetullut!

Vappuhulinoita en sen kummemmin vietä. Huomenna mennään tiimikavereiden kanssa kylpylään nautiskelemaan ja rentoutumaan. Vihdoin pääsee SAUNAAN yayayayayyyyyyayayayyaayay!!!

Week #7

Omloop Diegen // Phot: Franky Crosserke Schoonvliet

Eilisen pakkaslenkin turruttamat sormenpäät ovat sen verta sulaneet, että näppiksen naputtelu luonnistuu jo melkein sujuvasti. Mikä se kevät tämä tämmöinen on? Ikkunalasit oli autoissa jäässä ja nurmikko kuurassa, kun heti aamutuimaan säntäsin kevätvarsan innolla aamulenkille. Jestas sentään melkein ehdin jo säikähtää, että se Koillismaan lumenpaljous on löytänyt tiensä linnunrataa pitkin tänne selkosille.. onneksi ei. Kumman kylmää ja sateista on nyt viikon verran täälläkin ollut. MISSÄ KEVÄT? Millään ei kehtais joka treenin jälkeen puunata tuota työkalua...

Hyvän tovin olen tässä rauhassa nautiskellut aamukahvia isosta leilistä ju lueskellut Koillissanomista kotipuolen kuulumisia. Tänään suunnittelin olla tekemättä yhtään mitään. Juua kahavia ja kuluttaa olokkarin sohovaa. Se järjestely passaa paremmin kuin hyvin juuri nyt. Kuulokkeista huutaa teini-iässä puhki kunnellut klassikot. Mikäs tässä fiilistellessä. Eilis illan myöhäinen hieronta teki kyllä koiville poikaa, siitä tämä raukea olo varmasti johtuukin. Onnekasta, kun tuosta kivenheiton päästä löytyy hyvä urheiluhieroja. HR-Trainingsadvises & Sportmassage kyllä hoitaa homman!

Viime viikkoon mahtui sopuisasti treeniä ja kaksi kisaa. 15.4 käytiin kahtelemassa Belgian puolella, millaista menoa olisi tiedossa. 84,5 km 1.15 A Nat Dames Diegem Omloop. Verrytellessä reitillä tuli melko pian speksit selväksi. Reilu 6 km kierrokseen sisältyi kaksi terävää nousua, sivaripätkää ja teknistä kortteliosuutta. Ja yllätys, kylmä pisti vilunväristyksiä koko kroppaan starttiviivalla. Peloton oli ihan passelin kokoinen, 86 kuskia. Tiensä selvitti maaliin 44 lähtijää, oma tulos 18. pelotonissa. Viivalla oli liuta myös muita pohjoismaalaisia, Norjasta että Ruotsista. 

Itsellä ok tuntemus kisan aikana ja se riitti tuohon tulokseen. Kyllähän tekemistä vielä on, että siellä kärkikahinoissa pyörittäisiin jokaisessa kisassa. Edelleenkin peräänkuulutan enempi aktiivisuutta kisan aikana, nimenomaan sijouttumisen ja tekemisen osalta. Oppia ikä kaikki, taas mentiin harppaus eteenpäin. Positiivinen yllätys oli se, että mäki oli kulullaan. Loppupuolella irtosi pieni ryhmä, eipä kyllä siihen olisi ollutkaan mitään rääpyä päästä. Maalissa naama oli näkkärillä ehjän suorituksen vuoksi.

Omloop Diegem /// Photo: Franky Crosserke Schoonvliet

Sunnuntaina olikin huoltavan lenkin vuoro ja valmistautuminen maanantain skabaan. Tällä kertaa pysyteltiin maan rajojen sisäpuolella. Kisa ajettin Gelderlannin alueella, joka on tunnettu vaihteevasta maastostaan. Hosti heittikin vitsin, että tässä nyt on sitten sitä hollantilaista ylänköä. 

Herätyskello pirahti käskevästi korvan juuressa klo 4.30 ja 5.30 oltiinkin jo matkalla Apeldoorniin. Vettä tuli taivaan täydeltä ja elohopea näytti +3C. Että sillälailla. Ronde van Gelderland Omloop lukeutuu yhdeksi haastavimmista kansallisen cupin kisoista. Olin aikaisesat aamusta huolimatta hyvillä mielin, vaikka jokseenkin kaksijakoisilla fiiliksilla. Pieni pelko persuksissa siitä, että mitenkäs sitä käy. Tiedossa oli kuitenkin haastavin startti tähän mennessä. Onneksi tiimin muut tytöt ja huoltojoukot pitivät positiivistä tunnelmaa yllä. 

Kisa ei aivan saanut hyvää alkua, sillä strattialue oli eri paikassa kuin huoltorakennukset. Matkaa oli muuan kilometri ja mentiin sitten sinne omin avuin verryttelymielessä. Ihan ei kerralla osuttu maaliin, vaan lopputulemana pitkin aluetta höyläsi eestaas 1/4 kisan strattaajista eksyneenä. En tiedä millä järjellä opasteet oli pistetty, koska ne loppui ensimmäiseen risteykseen... Muutenkin oli pieni vilu keliolosuhteiden takia.

Neutraalistartti oli suhteettoman pitkä, porukka poukkoili kuin päätön kanalauma sen 11 km aikana. Ensimmäinen kasa heti 5km ajon jälkeen. Voijjeesus, 11km aikaa ottaa paikka ryhmässä ja suurin osa hermoheikkoina poukkoilee sateessa sinnetänne. Noh, vapaavauhdin alettua riittikin sitten kiskomista sen 65km aikana, johon oli lykätty reitin haastavimmat paikat. Pelkkää ylös-alas-ylös-alas ja hemmetin kapeaa ränniä ja vauhdikasta laskua. Vesisateen liukastamat tiet, kurvit, hiekatiet ym ym pistivät kyllä kuskin korvien välin tiukalle. Siellä sitä laskettiin reikä päässä, kun jarrut ei yksinkertaisesti vastannut käskyyn yhtään. 

Loppureitti olikin viety sitten vähän väljemmille vesille, toki perinteisesti keskelle peltoaukeita, joissa sattumoisin kova sivari pisti porukkaan liikehditää. Kieli vyön alla selvittiin tiukoista paikoista, teknisistä pätkistä, hiekkateistä ja iskuyrityksistä. ennen lopun kahta lyhyttä kaupunkikierrosta. Siinä 90km huitteilla mulla tuli kaikki nesteet pihalle ja aivan hillittömän järkyttävät krampit. Onnistuin missaamaan ainoan kiinteän huoltopisteen, mutta hieman tiimikavereilta liikeni armoa. Rohkeus ei riittänyt mennä huoltoautolle tällä kertaa, koska kiskominen kapeilla ränneillä sivariin oli sitä luokkaa, että Törmäsen jalkojen jerkku ei olisi millään siinä kramppituskassa riittänyt takaisin porukkaan nousemiseen. Silti sinniteltiin kaupunkikierroksille. Jalat oli aivan tyhjät. Aina kun koitti pistää eforttia, nii ihanasti reidet koitti napata kiinni. Kirin sitten massan mukana maaliin.

Silmät ja suu täynnä hiekkapaskaa ja pyörän oikeasta väristä tietoakaan, olin varsin tyytyväinen lopputulokseen. Keliolosuhteet olivat kyllä suoraansanottu aivan karseat. Kisan haastavuudesta kertoo se, että reilusta 120 lähtijästä vain puolet sai tulokset. Oma sijoitus pelotonissa 39.

Ronde van Gelderland /// Photo: Gees Van't Celoof

----

Lauantaina homma jatkuu 34th EPZ Omloop Van Borsele 2017 UCI 1.1. Tarkemmat lisäspeksit tästä linkistä!

Taidanpa tässä pistää lisää kahavia tulille.

Week#6

Ei sitä kovin pitkäksi aikaa sinne kuopan pohjalle niitä kiviä jääty narskuttelemaan. Helevetinviikon pettymyksistä selvinneenä viime viikon fiilikset kilpailivat auringonpaisteen kanssa. Annoin itselle vähän pidempää siimaa. Vedin treenien suhteen hieman kevyemmin ja annoin kropan ja mielen palautua menneiden viikkojen ryykelistä. Rauhallisia aamulenkkejä, kehonhuoltoa, kevyttä rullailua fiilistellen fillarin kanssa ja mukavia päiväretkiä.

Viime lauantain 8.4. kilpailussa koettiin onnistumisen hetkiä. 60km criterium oli päivän menu. Kisa ajettiin Rotterdamissa suljetulla harjoitusradalla, joka haastoi teknistä taituruutta ja ajosilmää. Kaikkinensa 63 kilpailijaa starttasi matkaan. Olimme vahvalla kokoonpanolla liikkeellä ja meidän keltaharmaita värejä vilahteli keulassa harvasen hetki. Kisassa tuli paljon iskuja ja irtiottoyrityksiä ja välikirit pitivät kuskit ahneina. Ketään ei päästetty pakoon, vaan aina joku meidän joukkueesta irtaantui takaa-ajoon tai itse oli järkkäämässä irtiottoja, itse mukaan lukien. Aktiivinen työskentely keulalla tuotti tulosta ja viimeisille kierroksille meiltä karkasikin yksi ajaja kahden muun kanssa ja se piti loppuun asti. Tiimille voitto ja itselle henkilökohtainen onnistuminen: välikireissä sijat 1. ja 4 sekä lopputuloksissa 14. Jalka toimi  moitteettomasti ja koko joukkueelta mahtava suoritus.

Pieni nollaus ja time-out teki sekä mielelle että kropalle ihmeitä. Tästä homma jatkuu sangen tiiviinä eteenpäin.

Seuraavat kisat ovatkin jo aivan nurkan takana:

15.4. Omloop Diegem (Belgia, National)

17.4 Ronde van Gelderland Omloop (Hollanti, Clubcompetition)

22.4 EPZ Omloop van Borsele Omloop (Hollanti, UCI 1.1)

23.4 Criterium (Hollanti, National)

27.4 Criterium (Hollanti, National)

Pientä turistimeininkiäkin on tullut harrastettua. Viime sunnuntain kisa peruuntui, joten heitettiin hostin kanssa fillarit takakonttiin ja kurvailtiin tulppaanit mielessä pitkälle sunnuntaiajelulle. Ajeltiin Sassenheimin ja Noordwijkin alueella. Kyllä siinä pää pyöri kuin pöllöllä. Mitä muutakaan sitä olisi voinut reissulta toivoa, kuin aurinkoa, upeita maisemia ja reittejä. 

Törmäsen seikkailut Hollannissa part1.

Groeten uit groen hart! (Meniköhän nyt ihan noin...)

Tämä pikkuinen kyläpahanen alkaa tuntua oikein kodikkaalta. Lenkkipolut ja kevlit on tullut tutuiksi ilman suurempaa eksymistä. Ja mitäs tähän rauhallisuuteen tulee...Mitä nyt välillä naapurin kana päättää leikkiä olevansa nyljettävänä keskellä yötä ikkunani alla (joka julmetun yö) ja lampaat päättää karata aitauksesta, roskakuski ylimalkaisesti paukuttaa roskapöttöjä viisarin siirtyessä puolen yön paremmalle puolelle, toinen seinänaapurin pesukone linkoaa yötäpäivää ja toisen naapurin muksut juosta rymistelee portaissa ylös ja alas sadannenviidennenkymmenennen kerran. Vaikko ollut norsulauma... mene ja tiedä. Seinät on kuin paperia. Ja ainiin, parina yönä herännyt rakettien paukutteluun. Mitkä lie juhlat tähän aikaan vuodesta. Muuten on kyllä saanut olla omissa oloissaan ja nukkua yönsä rauhassa, kiitos kysymästä. Vaikka pieni kylä onkin, talokompleksit ovat kyllä ihan kylkikyljessä. Kaikki kyllä tuntuvat ainakin tietävän toisensa. Siinä ei paljon parane nihkeillä, jos naapurin pärstä ärsyttää.

Oikeastaan en enää yhtään ihmettele miksi paikka on alankomaat. Jokseenkin tuntuu hullunkuriselta, kun poljeskelet tiellä, joka kulkee matalammalla kuin joki.. ja Garminin korkeuskäyrä näyttää pitkälti miinukselta. Ja missä ne kaikki tuulimyllyt ja tulppaanit on?????? Puukengällisiä immeisiä on kyllä tullut vastaan. 

Parasta on ehdottomasti tämä ympäristö vaikka aaketa laakeeta riittää silmin kantamattomiin ja olen myöskin saanut kokea tuulen. Ainoat pienet mäennyppylät täällä lähettyvillä on tehty roska kumpujen yli. Kapet mutkittelevat maalaistiet pienten jokien varsilla on jotain parasta. Ja huomaa, että että pyöräily on suosittu liikkumismuoto. Ihmiset oikeasti liikkuu ihan tosi paljon paikasta toiseen pyörillä. Monilla onki sähköpyörä enkä ihmettele yhtään miksi. Nyt tiedän perinpohjaisesti, mitä tarkoittaa hollantilainen tuuli. Voi morjens.

Voi jestas kun hyppäsin ensimmäistä kertaa auton ratin taakse. Ei siinä mitää, mut kannattaa pitää silmät hyvinni auki ja pelata vikkelää jalkapeliä polkimien kanssa. Melko joutuista ja riskaapelia on liikennekäyttäytyminen täällä. Onneksi kevyenliikenteenväylät ovat paremmat kuin hyvät. Ei tuonne todellakaan uskaltaisi mennä koikkelehtimaan autojen sekaan. Mutta sen sanon, opettele tietämään milloin olet väistäisvelvollinen liikkuessasi pyörällä. Täällä kyllä kuulemma kaikki tölvsyt ja kolaritilanteet menee aina autoilijan piikkiin. Mieluummin kuitenkin liian varovainen. Yhden lenkin aikana oli liian turhan monta läheltä piti - tilannetta. Melkein jo pelotti. Hollannin puolella ruuhkasta selviää ilman hampaiden kiristelyä, mutta kun menet Belgian puolelle... kannattaa varata ylimääräistä aikaa ja evästä autoon. Antwerpenin ohittavalle moottoritielle et halua joutua tyhjällä tankilla ja tulipalokiireellä.

Ja siis säähän on kans yksi mielenkiintoisemmista aiheista. Olin kuuleman perusteella muotoillut sateisen alakuloisen mielikuvan maan keväästä, mutta oikeesti inhottavat sadepäivät on laskettavissa kahden käden sormilla. Eli ei oikeesti edes paha. JA! Ollu melko lämmintäkin jo, lyhkäsen keliä ja kaikkee.

Mitäköhän paikalliset mahtaa ajatella, kun lähipuistossa innokkaasti kuvaan ruokailevia joutsenpariskuntia, pesiviä ankkaparvia ja paikallaan patsastelevia harmaahaikaroita aamutuimaan ulkoilupuistossa? Ihan kuin niitä nyt ei olisi aikaisemmin nähnyt. Samalla heitetään huvittuvia silmäyksiä kun puhua molkotan heidän korvaan hyvinkin siansaksaa muistuttavaa vierasta kieltä omaintakeiseen tyyliini käyttäen liioitellusti erilaisia naamanvääntelemisiä, heiluvia käsien eleliikkeitä ja erikorkuisia äänenniekkuja. Hmm... oikeastaan en enää yhtään ihmettele miksi välillä vastaan tulevat kallistelevat kummeksuen päättään samalla kun heittävät leveän hymyn saattelemana hyvät huomenet. Sama toistuu lähes jokaisen vastaantulijan kohdalla.

Viime vuotisen traumaattisen ravinnonhakureissun jälkeen sentään hitusen viisastuneena muistin nostaa riihikuivaa, ettei ostoksia tarvinnut jättää tällä kertaa kaupankassalle (tämä tapahtui viime vuonna kaksi kertaa peräkkäin samana vuorokautena, voi sitä punan määrää poskipäissä ja korvanipukoissa). Kielimuuri oli ylittämätön, kun en osannut paikallisella kielellä kysyä, että missäs mahtaa olla lähin pankkiautomaatti. Hyvä puoli tässä on se, ettei tuu ainakaan turhaan höylättyä tuota muoviläpyskää. Visa ei toimi joka paikassa. Muistakkeepa se, jahka reissua tänne main on suunnitteilla.

Saunan hellivään lämpöön kun mieli halajaa, saa nähdä paljon vaivaa. Lähin sauna, tuo suomalainen perinnepyhättö, on kuulemma tuossa pitkän kiven heiton päässä. Sellaset 40 km jos haluaa ropsauttelemaan löylyihin. Ja villi veikkaus, ettei se nyt varmaankaan peri-suomalaista saunaa ole nähnytkään. Naureskelin kertoessani hostille, kuinka kotopuolessa ruukasin löylytellä harvasen ilta. Vastaukseksi sain pään pudistelut. Kuulemma sen verran tylsää hommaa se saunominen, kun ei edes kirjaa voi kosteuden takia lukea. Ei saunassa nyt hyvänen aika kirjaa lueta...

Edelleen mitä ruokaan tulee, vielä on kokematta torstain markkinat ja perjantain torit. Torstaina perinteitä kunnioittaen kylien keskustoihin kerääntyy sankoin joukoin maajussit sekä muut lähialueen tuottajat. Juusto on paikallista herkkua. Harmi sinänsä, kun allergia estää aidon alkuperäisen goudan maistelun. Ja isompi harmi, kun turisteille tarkoitetut juustomarkkinat pärähtää kesäajaksi käyntiin tällä viikolla. Herkullinen tuoksu teltoista kyllä leijailee, vaikka lähemmin en ole vielä käynyt kurkkimassa. Kuulopuheiden perusteella, tarjolla on lähituottajien parhaita tuotteita laidasta laitaan. mahtaakohan kalakojusta löytyä muikkuja....

Hostin kasvoilla oli hyvinkin mairea ilme maistellessaan tuomiani tuliaisia. Fazerin hienointa lakua, mustikkaista ja hillaista käsintehtyä marmeladia ja karpalohilloa. Sen olisin tahtonut nähdä, kun maistelussa olisi ollut Kitkan viisaat, Kallen reppuleipää reilulla siivulla Paimenpoikaa ja kylkiäisinä siihen sitten hyvvää leipäjuustoa ja hilloja päälle. Ei vaan tohtinut ottaa noita viikoiksi muhimaan matkalaukkuun, koska perillä olisi varmasti odottanut tuhti palan kurkkuun nostattava lemu... 

Täällä perinteistä ruokakulttuuria edustavat vahvasti erilaiset perunasta,kasviksista ja lihasta valmitetut pataruoat, ohukaiset, meren antimet ja meijerituotteet, etenkin juusto. Gouda,  Edam ja Leerdammer ovat vientituotteiden kärkikolmikko. Speculaas, matjessilli, grentewegge ja stamppot kuuluu omalle must taste - listalle.

Turisteille Hollannissa on paljon nähtävää. Itse en ole vielä kovinkaan paljon ehtinyt perehtyä kyseiseen aihealueeseen. Olen ollut suorastaan surkea tässä turistiroolissa. Multa on siis ainakin vieläihan turha kysyä minnekannattaa mennä mitäkin katsomaan. Historiaa ja kulttuuria riittää pällisteltäväksi vaikka useammaksi päiväksi ympäri ämpäri maata. Sen verran olen nokkani pistänyt kotikylän ulkopuolelle, että olen viiletellyt hostin citypyörällä lähikylissä. Onhan tässä aikaa yllin kyllin sopivan sauman tullenuteliaisuudelle. Ehkä eniten kiinnostaa käydä kokemassa tuo markkinameininki ja jospa sitä liikenisi käymään pääkaupungin kaduilla pyörähtämässä. Kaikki aikanaan.

Keittelinpä tuossa mojovan kupposen kahavia ja seuraavaksi ajattelin nostaa koivet pystyyn ja ottaa ihan rennosti.

Helevetinviikko

Kuva: Hinninck Paul, Pajot Hills Classic 2017.

Puukenkämaa on kohdellut tähän asti hyvin. Kuukauden päivät ovat kuluneet suitsait sukkelasti. Niin kuin edellisessä postauksessa kirjoittelin, arki rullaa päivästä toiseen tiivisti treenien ja huilailun määrämällä tahdilla. Kevät on ottanut aimo harppauksen viikon mittaa eteenpäin, vaaleaverikkö on saanut hippasen väriä pintaan.

Tänne lähtiessäni tiesin teoriassa mikä odottaa. Kokemusta on kuitenkin aikaisempina vuosina karttunut hyvin kierrellessä kisoja ulkomailla kaikennäköisissä karkeloissa. Kyllä sain tosiaankin hyviä vinkkejä ja kannustusta ennen matkan alkua, mutta todellisuuden kohtaaminen kaikessa hienoudessaan, säälimättömyydessään ja karuudessaan olikin toista luokkaa. Kuin märkä rätti olisi paiskattu vasten kasvoja. Tällaiselle äärimmäisen kilpailuhenkiselle ja itseltään paljon vaativalta urheilijalta kyllä kysyttiin viime viikolla pitkää pinnaa ja venyviä hermoja.

Kyllä viime viikko oli lievästi ilmaistuna täysin h*lvetillinen. Hakkasin päätä seinään ja mietin miten tämä kaikki voi olla mahdollista. Kurjuuksien kurjuus. Valivalivalivalivalivali... Olo oli enemmän kuin turhautunut. Nieleskelin pettymyksen karvaita kyyneliä. Pahalta maistu, ihan tosi pahalta. Pskoja hetkiä vain yksinkertaisesti tulee, se kuuluu asiaan. Jokaisesta koettelemuksesta voi ottaa opiksi, kun myrsky ensin hieman laantuu. Puhelinlangat on laulanu ahkerasti kotipuoleen. Kyllä mulle vähintään sata ja yks kertaa hoettiin, että "ota hyvä ihminen järki käteen ja realiteetit tapetille, reissua vasta alle kuukausi takana ja vasta maaliskuun loppu. Millon sä oot alottanu kauden näin aikasin, viime vuonna oli tähän aikaan sukset viel jalassa?" Muttakumuttakumuttaku...Niinpä niin, kukaan muu ei sitä kuoppaa sulle kaiva ja vaan sä itte voit sieltä nousta. Tai jäädä pohjalle narskuttelemaan hiekanjyviä. Mikäs siinä, jos purukalusto kestää...Pah.

Nyt asiaa voi tarkastella erilaiselta kantilta. Ja hieman heittää nauruakin perään.

Mitäs tapahtuikaan viime viikolla? Ensinnäkin kävin 29.3 vetäsemässä Slotenissa viikkokisan elitemiesten kanssa. Täällä järjestetään viikottain pitkin maata seurojen omilla suljetuilla harjoitusradoilla harjoituskisoja. Sinne mentiin ukkojen sekaan ajamaan ja vauhtiahan riitti. Tällaiset startit on hyviä just treenimielessä, koska matka on passeli (nyt oli reilu 70km), kisaajia saattaa olla pitkälti yli sata ja tosiaan, sitä vauhtia riittää. Olin ihan liekeissä ja sukkuloin sielä miesten joukossa ja ihan treenimielessä yhtään ei säästelty. Kyllä se kisan aikanen kiskominen maaliviivan jälkeen tuntui hippasen koivissa.

Keskiviikkona 29.3 Pajot Hills Classic. DNF
Lauantaina 1.4 Volta Limburg Classic. DNF


Melko karua tuloslistaa. Minä en ikinä keskeytä. Ellei pää ole kainalossa. Ja samalla viikolla kaksi kertaa. Keskiviikkona poukkoiltiin pitkin talojen pensasaitoja, ojia ja pihatannerta ja oijottiin ohjaussarvia toisen kuskin kanssa (miten tanko voikaan mennä niin solmuun?!). Toivotonta takaa-ajoa, jalat kaput ja määräys luuta-autoon....siinä ei paljoa parane pullikoida vastaan. Ja kyllä, luuta-autossa on oikeesti pitkä katuharja sivuikkunaan köytettynä pystyssä.  Lauantaina kaikki pelimerkit oli kohdillaan aina ensimmäiseen kymppiin asti ja NAPS. Migreenikohtus ja hyperventilaatio. Jippikayjeiiijjj ja sääri suoraks.

Tämä olkoon antoisa opintomatka. Tänne tulin juurikin sen vuoksi, jotta tulisin paremmaksi pyöräilijäksi. Ja oppisin tavoille. Oppimisen kautta on mahdollisuus kehittymiseen ja tulosten paukuttamiseen. Mitä opin? Mitä voisin tehdä toisin? Mitä voisin tehdä paremmin? Tärkeämpää tässä vaiheessa on kehittyä askel kerrallaan, eikä tuojottaa pelkkää tuloslistaa. Se ei välttämättä kerro kaikkea sitä, itä kisan aikana tapahtuu. Sija on puoli totuutta. Ja yleensä vain voittajat muistetaan. But, I'm gonna be there some day!

Mikään täällä ei ole itsestäänselvää. Teoriassa on helppo sanoa, että täytyy tehdä näin ja näin. Ehei kuulkaas, ei se kerrasta eikä edes toisesta välttämättä mene maaliin asti tai edes sinne päin. Tänne täytyy tulla itse kokemaan, millaista kisaaminen täällä oikeasti on. Kaikkinensa nyt ollaan aaaaaivan eri planeetalla kuin millaista kisaaminen on esimerkiksi Suomessa. Karu fakta on, että tänne ei kannata tulla ensikertalaisena henkseleitä paukuttelemaan. Mutta ei myöskää kuvia kumartelemaan. Ei ole todellakaan itsestäänselvää päästä edes isompia kisoja maaliin. Täytyy tehdä ihan hirveästi töitä, oppia virheistä. Olla rohkea. Jäätävä fysiikka ei paikkaa sitäkään tosiasiaa, että jos et yksinkertaisesti osaa ajaa tällaisessa ryhmässä, luuta-autosta eturivin paikka on melko varmasti taattu. Karu homma, jos tiput pääporukasta isommissa kisoissa, melko helposti noukitaan  kyytiin. Yksi särö ajosilmässä ja heipparallaa vaan.

Kun teknisesti vaativille kapeille teille navakan sivarin puhaltaessa isketään sellaset 100-200 nälkäistä kuskia, saattaa siinä mennä heikkohermoisella sormi suuhun. Jokaisella on yksi asia mielessä starttiluvan paukahtassa, hullun kiilto silmissä armoton pyrkiminen keulalle. Kun kaikki ne parisataa pottapäätä fillareineen päivineen koittaa tunkea yhden autokaistan levyiselle tielle, siinä oikeasti on leikki kaukana. Vieläpä siihen sitten kaikki normaalit esteet, pientareille parkkeeratut autot, tienjakajat, rotvallinreunat, kuopat, railot, kiertoliittymät.... melkoinen soppa.  Keula pistää aina kauhean höökin päälle alussa, jotta ajo keulassa rauhoittuu, tiputetaan heikoimmat ja näin koitetaan välttyä kasoilta. Aina tämäkään ei aina päde, nimittäin nimenomaan keskiviikkona iso kasa napsahti juurikin keulassa, kun saavuttiin ekalle mukulakivipätkälle.

Täytyy osata luovia, lukea, nousta oikeassa paikassa ylös ja pitää se paikka. Ja auta armias, jos valut ryhmässä liian perälle ja sivari koittaa kaataa samalla kumoon laittamalla kapuloita rattaisiin ja juna katkeaakin edestä, niin siinä on melkoinen homma koittaa puskea porukkaan takaisin. Surkeiden sattumusten sarja on valmis. Oikeasti jos et ole hereillä, nukut onnesi ohi enemmän kuin huomaamattoman helposti. Sahaaminen keulan ja hännän välillä edestakaisin vie vaan turhaan voimia. Täällä ollaan totuttu tällaiseen agressiiviseen kisaamiseen. Kisoja on hyvinkin erilaisia, mutta ajotyyli on pitkältikin sama. Ja minulta kysyttiin jälleen, että miksi valitsin juuri Hollannin. Juuri siksi, että täältä saa parhaiten kokemusta.

Kaikki ei todellakaan tapahdu sormia napsauttamalla, eikä paljon auta, jos takaraivossa länkyttää koko ajan ääni, joka haluaa kaiken tässä ja juuri nyt heti paikalla. Ensimmäinen iso askel oli pelkästään jo siinä, että tänne ylipäätänsä uskalsi yksin lähteä. Oppimaan, kehittymään. Vaatii aikaa kasvaa tähän rooliin. Eri juttu miten asiaan suhtautuu. Aina voi palata häntä koipien välissä ruikuttaen maitojunalla kotiin, kun loskaa tulee ovista ja ikkunoista. Minä aion ottaa tästä kokemuksesta kaiken irti. Haaste on annettu ja siihen vastataan. On tämä vaan niin hieno laji.

Muistilista:

Ole ahnaampi kuin muut, ota paikkasi ryhmässä

Ole aktiivinen

Älä epäröi

Reagoi heti äläkä viidestoista päivä

Lue kisan kulkua ja muita kuskeja

Opettele ajamaan sivariin

Ota mukulat haltuun

Siinäpä ne oleellisimmat seikat, mitkä vaatii erityistä huomiota, kun seuraavan kerran kurvaa lähtöviivalle. Joka muuten on tämän viikon launataina criteriumi Rotterdamissa. Now i can truly say, can't wait!!!!

Alla linkki, jonka suosittelen lukemaan...

http://www.cyclingnews.com/blogs/author/leah-kirchmann-taking-on-the-cobbled-classics/