keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Groetjes !!!

Sadasosasekunnin ajan siinä ojan penkalla palattua tajuihini mielessä kävi sellainen hurrikaani, että puut olisi kaatuneet ympäriltä sen siliän tien. Sen jälkeen alkoi semmoinen ryske ja huutokuoro sadatellen suomalaisittain rumia voimasanoja, että näin jälkeenpäin pahoittelut kanssakuulijoille tästä raivokkaasta purkauksesta. Olin aivan käsittämättömän vihainen ja pettynyt.

Pari päivää aikaisemmin hymyissä suin ajelin lenkkiä uusien tiimikavereiden kanssa ja pienesti jännitystä tuntui vatsanpohjukoissa ja reisissä. Tiimileirillä pääsin hyvin tutustumaan osaan porukkaan ja minut kyllä otettiin hyvin vastaan. Entuudestaan tuttuja ei ollut, ja sain jälleen vastata ihmetteleviin kysymyksiin syntyperästäni ja siitä kuinka olen päätynyt maantiepyöräilyn pariin. Kuulemma aikamoista tulla talven keskeltä perinteiseen pyöräilymaahan. Saatoin ehkä näyttää muutaman kuvan omista talvisista cyclolekeistä koilliskairalta mettän keskeltä. Hienoo on!

Ennen kisakautta olin luvannut itselleni pitää rennon asenteen ja hyvän pöhinän päällä kaikista haasteista ja jännittämisestä huolimatta. Ressiä en nytkään kokenut starttiviivalle mennessä, enemäänkin olin jo koivet syyhyten valmiina koitokseen. Kuitenkin talviaika oli minulle haasteellista ja koitan edelleenkin pitää mielessä sen, että vielä huippuisku odottelee myöhempänä. Päivä kerrallaan eteenpäin pienesti käsijarrulla. Kausi on pitkä ja keskitytään täysillä tekemiseen ja ennen kaikkea nautitaan siitä mitä tehdään!

Eipä siinä, kisakausi ei todellakaan lähtenyt käyntiin parhaalla mahdollisella tavalla. Ilmalennon ja kuperkeikan aikana ehdin ajatella, että ei s*************** taasko tässä kävi näin! Sadattelin tuurini alimpaan tuonelaan ja hakkasin hetken päätä seinään. Mutta. Tästäkin voidaan taas oppia ja löytää ne positiiviset puolet. Jos antaa negatiivisuudelle vallan, niin siitä suosta on jälleen taas vaikea hinata itsensä ylös. Nyt kävi näin, mutta mitenkäs tästä eteenpäin. Se suunta on ihan itse päätettävissä. Ei kannata tuhlata omia kallisarvoisia voimavaroja turhaan itkemiseen ja voivotteluun. Tekevälle sattuu. 


Pahimmalta selvisin, mutta iskusta aiheutunut kipu ja tuska levisi kroppaan pari päivää jälkijunassa. Koko muija oli aivan kipsissä ja hellänä ja pää kuin pesukoneessa uitettu. Suunnitelmien muutos ja jalat kohti kattoa odotellen olotilan tasaantumista.


Pari viikkoa takaperin viikko kaatumisesta päätin lähteä viivalle uudestaan. Siinäpä suoraan näkisi oliki tällistä palatunut vaiko mitä. Lauantaina Rotterdamissa vauhdikas kortteli ja seuraavana päivänä Belgiassa Oudenaardessa kermisse. Molempina päivinä ajaminen tuotti älytöntä tuskaa ja kroppa huusi alista loppuun hoosiannaa, mutta periksi en antanut. Voittajaolo maalissa vaikka sijoitus oli kumpanakin päivänä pelotonin kärkipuolella.

En jäänyt pidemmäksi aikaa nuolemaan näppejäni vaan palasin hiljalleen harjoitusrytmiin. Keskiviikkona 11.4 olikin De Brabantse Pijl, UCI 1.1 kisa Belgiassa, johon lähdin vain ns. starttaamaan. Meidän joukkueessa oli käynyt sairastumiskato ja tarvittiin vähintään nejä viivalle. Edellinen kisaviikonloppu osoitti, ettei kroppa ollut vieläkään toipunut tällistä. Ennen kisaa jouduin käymään fyssarilla hakemassa ensiapua, jotta pääsin starttaamaan. Kisan puolessa välin heitin suosiolla sitten sivuun.

Nyt alkaa olemaan kondis siinä pisteessä, että pystyy ajamaan ilman sivuvaikutuksia. Viime viikonlopun pyhitin kehittäviin treeneihin tiimikaverin kanssa. Loistavaa vaihtelua niin kropalle kuin korvien välillekin. Uusia teitä, paikkoja, ilman aikataulua ajelua nauttien pelkästään pyöräilystä hyvässä seurassa. Ihan parasta!

Viime sunnuntaina vaihdoin residenssiä Belgiaan, jossa liitto on vuokrannut huonestoja maajoukkueen käyttöön. Täällä me tyttöjen kanssa leirellään reilu viikko ja valmistaudutan kauden ensimmäiseen maajoukkuekisaan, Gracia Orlovaan. Linkki kisaan tästä. Sitä ennen tulevana lauantaina ajan hollantilaisen tiimini kanssa Borselessa. Aijjai elämme hyvin jännittäviä aikoja!


perjantai 23. maaliskuuta 2018

Taas sillä pää petti

Hieman tullee tää jälkijunassa, mutta menkööt!

Kolumni 21.2.2018 ”Taas sillä pää petti”

Oma kisakauteni tärähtää käyntiin uuden hollantilaisen joukkueen väreissä reilun kuukauden kuluttua puukenkämaassa. Tällä hetkellä leireilen ja virittelen kuntoa tulevaa kisarupeamaa varten Espanjan lämmössä ja matkani jatkuu parin viikon päästä viime kesän asuinsijoille. Syksyn ja talven antoisat harjoitustunnit jaloissa lähdetään jahtaamaan parasta kautta tähän astisista. Rima on nostettu korkeammalle tänä vuonna ja lähivuosien tavoitteet tähtäävät maailman eliitin joukkoon sekä Tokioon 2020.

Urheilija asettaa omat henkilökohtaiset tavoitteensa niin edessä olevaan kisakauteen, yksittäiseen kilpailuun sekä pidemmälle tulevaisuuteen. Tällä hetkellä monen urheilijan nelivuotinen jakso huipentuu meneillään olevissa talviolympialaisissa. Otetaan esimerkiksi juurikin kyseiset maailmanlaajuiset kinkerit, joissa urheilijat kantavat maansa lippua omissa että koko joukkueen sekä kotimaansa nimissä. Tämä pariviikkoinen ajanjakso on ollut penkkiurheilijalle kutkuttavaa aikaa ruudun tällä puolen, mutta mitähän se mahtaa olla itse urheilijalle siellä ruudun toisella puolella?

Urheilijat ovat olleet valtavassa median pyörityksessä niin ennen kuin jälkeenkin kisasuoritusten. Helppoa on ruudun takana arvostella ja spekuloida syitä ”piloille” menneeseen suoritukseen. Mitaliveikkaustilastot heittelevät laidasta laitaan. Suhteellisuuden taju saattaa hämärtyä mitalin kiilto silmissä. Kun urheilija pystyy venymään parhaaseensa arvokilpailuissa, onko se aivan sysihuono saavutus, vaikka ne kirkkaimmat sijat menivätkin toisaalle?

Lausunnon antaminen suorituksen jälkeen ei välttämättä vastaa todellisia fiiliksiä, vaan helposti voi puhua ohi suunsa ja asian vierestä tunnekuohuissa. Siitähän se varsinainen riemu ratkeaa ja nätisti napsahtaa selittelijän leima otsaan. Tunneskaalaa käydään pään sisällä läpi, koita siinä sitten analysoida, kun et itsekään oikein vielä tiedä. Kyllä se urheilija sitten kertoo miten meni noin niin kuin omasta mielestä. Se ei vaan yleisölle harmillisesi välttämättä riitä.

Etenkin tärkeiden arvokisojen alla tietty ilmiö korostuu, oli laji tai kisa mikä tahansa. Urheillaanko täällä pelkästään tuloksen vuoksi? Tehdäänkö tuhansia tunteja töitä siksi, että ruudun takana penkkiurheilijoiden tiukka asiantunteva arvostelijajoukko on valmiina ryöpsäyttämään palautevyöryn, kun ei kannetakkaan kultaa repputolkulla kotiin? Huippusuoritukset luonnistuvat kyllä vaivattomasti kotisohvalla ja pienetkin virheet huomataan tasan tarkkaan. ”Olisihan tuosta paikasta pitänyt maaliverkon heilua! Pitääkö tuonne mennä noille tolvanoille näyttämään mallia miten ne hommat tehdään?”

Kovin kannustavalta ei tunnu, kun palaat kotiin kaikkesi antaneena ja ensimmäinen kommentti viiltää terän lailla: ” Jaa et voittanutkaan? Sille menit vielä häviämään, ei ole kovin hääviä tuo sinun ynnä muut- sijoitus, pitäisikö vaikka alkaa treenaamaan?”

Toinen aika yleinen letkautus on se, että taas sillä pää petti. ”Senhän tiesi jo lähdössä, että pää sillä ei kestä.” Miksiköhän se pää saattaa pettää? Paineet. Nimenomaan ulkopuolelta tulevat paineet. Urheilija joutuu kestämään aikamoisessa painekattilassa jo valmiiksi, eikä siinä ulkopuoliset länkyttäjät paljoa tilannetta ainakaan helpota.

Tähänkin tilanteeseen sopii passelisti kuvaus, että koitapa astua hetkeksi toisen saappaisiin. Asiattomat kommentit pistävät veren välillä kiehumaan, vaikka suodatin pelaakin hyvin.  Kuka nyt tahallaan lähtee tekemään huonoa suoritusta arvokisa-areenalle, tahallaan niin sanotusti häviämään.

Suomalaiset ovat henkeen ja vereen urheiluhullua kansaa, tuloshulluja siinä sivussa. Tukea ja kannustusta löytyy, mutta miten käy tuloksen jäädessä viivan alle? Minne hävisi se hurmioitunut sinnikäs kannatusjoukko? Vain murto-osa urheilijan elämästä, arjesta ja työstä välittyy ruudun ulkopuolelle.

Urheilu kaikessa monimuotoisuudessaan on hieno asia. Annetaan urheilijoiden tehdä se minkä he parhaiten osaavat. Iloitaan kun on aihetta iloon, tuetaan kun sitä eniten tarvitaan. Pidetään yhdessä yllä hienoa, suomalaista urheiluhenkeä ja ollaan ylpeitä siitä, mitä saavutetaan. Reilun pelin henkeen kuuluisi seistä tukena niin hyvinä kuin niinä heikoimpinakin hetkinä.

tiistai 20. maaliskuuta 2018

Kolmas viikko käyntiin Hollannissa

Early morning ride
Espanjan leirin jälkeen kroppa ja päänuppi sai hyvin tuuletusta (kirjaimellisesti hahah) turisteilun merkeissä ensimmäisen Hollannin viikon aikana. Viikko löysää ja niin sanotusti pään ulkoilutusta fiiliksen mukaan ilman garminia (mitä ei ole stravassa tms niin sitä ei ole tehty vai mite se meni). Äiti tuli hetimiten vierailulle Stolwijkiin osimmoillen, joten viikko kului enempi ja vähempi juurikin turisteilun merkeissä; paikallisia nähtävyyksiä, rentoa hengailua, hyvää ruokaa ja ulkoilua. Sen tietää kun äiti saapuu paikalle, hällä on aina lenkkikamppeet mukana ja niin tällkin kerta. Mutta mikäs sen helpompaa näyttää paikkoja, kun hypät hostin vanhan cityfillarin kyytiin ja lähteä pienelle tourille. Pieni irtiotto arjesta ei tehnyt itsellekän yhtään hullumpaa! 

Lyhytkin tauko ns. tavoitteellisesta treenaamisesta tekee ihmeitä. Palautuminen menneiden viikkojen treeniblokeista toteutui ja hyvällä omalla tunnolla sai hieman niin sanotusti rötväillä. Nyt on ihan eri into piukeena taas treeniohjelmassa kiinni ja valmis tuleviin koitoksiin, kun akut on ladattu.
Gouda

Ihan turistina
Kisakauden avaus häämöttää jo aivan nurkilla. Viime viikonloppuna oli tarkoitus mennä vähän koittamaan jalkaa Amsterdamissa Slotenin viikkokisaan miesten matkaan, mutta se peruutettiin myrskyn vuoksi. Tällä hetkellä joku ihmeen Siperian takatalvi on iskenyt tänne, aivan käsittämättömän kylmät kelit ja tuuli... en muistanutkaan miten kamalaa se voi olla täällä kun soppii aukealla puhaltamaan. Esimerkiksi viime sunnutaina kävin pienellä porukalla heittämässä pitkää pk-siivua ja ihan kaksin käsin sai tangosta pidellä ja koittaa nojata tuuleen ettei lennä tien toiseen laitaan. Voi pojat kuin lystiä oli siitä huolimatta!

Eniveis, kampetta päälle ja hymypyllys ajelemaan. Lumi ja jää ei sentään ole jäänyt maahan pakkasten jälkeen, ei tarvi kaivella hostin ullakon kätköistä luistimia tai suksia. 

Tämä pari viikkoinen vedetään kovia valmistavia treenejä ja ens viikko lasketellaan sitten ennen kauden alotusta. Pistän tähän alle vähän kalenteria, mitä on tulossa lähiviikkoina:

31.3 Volta Limburg Classic (training camp 30.3-1.4)
1.4. Oploo criterium
7.4 Rotterdam criterium
11.4 De Brabantse Pijl 1.1

Edustan täällä siis seuraa ARC Ulysses ja osan kilpailuista ajan Team NH - väreissä. 

Kesä tulee olemaan varsin tapahtumarikas niin hollantilaisen tiimin kanssa että maajoukkuetoiminnan osalta. Lisää myöhemmin! :)